MITÄ, MISSÄ, MILLOIN
Projektimme starttasi syyskuun
alussa, kun saimme ryhmämme kanssa tietää, että järjestämme yhteistyössä
Kaarinan kaupungin kanssa harrastemessut. Messujen tavoitteena on edistää
Kaarinan kaupungin ja Kaarinassa majailevien 3. sektorin palveluiden
yhteistyötä. Lisäksi tavoitteena on saada kaarinalaiset tietoisiksi Kaarinassa
järjestettävistä aktiviteeteista, joiden esittelyissä messut ovat loistava
areena.
Meidän projektiryhmämme astuu
kuvaan siinä, että meidän tulee houkutella messuille niin yhdistykset kuin
kävijätkin. Me suunnittelemme messut alusta loppuun salikarttoja ja aikatauluja
myöten hyödyntäen viimeisenkin senttimetrin, jonka tapahtumapaikasta irti
saamme. Deadline tälle kaikelle on 30. lokakuuta, jolloin ovet avataan
Hovirinnan koululla Kaarinassa kello viideltä yhdistyksille ja kuudesta
eteenpäin toivotetaan kaarinalaiset lämpimästi tervetulleiksi.
TYÖN ALLA
Nyt olemme jo parit tapaamiset
läpikäyneet ryhmämme kanssa ja kaikki ovat löytäneet paikkansa. Ryhmä on
jakautunut neljään pienempään tiimiin; viestintä, markkinointi, talous ja
ohjelmasuunnittelu. Jokaisesta tiimistä löytyy vastaava, joka huolehtii, että
hommat etenevät ja pitävät projektipäällikön ajan tasalla.
Viestintätiimillä hommat
hurahtivat heti käyntiin, kun saimme excel-tiedoston, josta löytyi yli sadan
yhdistykset yhteystiedot. Saimme kolme puhelinta käyttöömme ja ahkerat
yhdistysvastaavamme alkoivat soitella yhdistyksille. Tällä hetkellä
osallistumistilanne on mitä mainioin, kun osallistujia messuille on jo yli 30 ja
messuista kiinnostuneita on toiset yli 30. Lupaava alku!
Markkinointitiimi polkaisi hommat
vauhtiin ideoimalla alustavasti messujen mainoksia. Mitä tulee, minne tulee ja
milloin tulee? Millä väreillä, kuvilla, logoilla? Lisäksi pohdittiin
mahdollisia yhteydenottoja yhteistyökumppaneihin ja sponsoreihin. Ehkäpä
jalkaudumme Kaarinaan jakelemaan flyereita ihmisille. Mainokseen voi jopa
törmätä paikallisissa Sanomissa. Sosiaalinen media käy kuumana messujen
suhteen.
Ohjelmatiimi aloitti toimintansa
käymällä läpi infomäärää jo mukana olevilta yhdistyksiltä. Kuka järjestää, mitä
toimintaa ja missä tilassa. Kunnon ideariihi lähtee käyntiin myöhemmin, kun
kaikki yhdistykset ovat varmistaneet paikkansa messuilla. Kaikista
ohjelmanumeroista kootaan kattava ohjelma-aikataulu ja tiimiläiset saavat
päästää myös graafiset taitonsa valloilleen salikarttaa tehdessä. Kaikki
suunnitellaan tarkoin viimeistä piirtoa myöten.
Taloustiimi vastaa siitä, että
projektimme pysyy budjetissa. He pitävät huolta kuluista, hoitavat pakolliset
ostokset ja suunnittelevat talousarviot sekä Kaarinan kaupungille että Turun
ammattikorkeakoululle.
JATKOSSA…
Projekti on pyörähtänyt
loistavasti käyntiin, vaikka toimeksiannosta on kulunut vasta hieman yli
viikko. Toisaalta ei se ole mikään ihme, kun joukko motivoituneita ja
innokkaita opiskelijoita lyövät omat taitonsa, tietonsa ja osaamisensa yhteen.
Jatkossa projektimme kehittyy
kohti tavoitteita viikoittaisilla tapaamisilla, yhdistysten
suunnittelutapaamisella, joka järjestetään maanantaina 16.9, tiimien omalla
toiminnalla sekä yhteydenpidolla toimeksiantajan kanssa.
Tervetuloa mukaan seuraamaan
Kaarinan harrastemessujen kasvutarinaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti