Monkey-projektia on takana jo puolet ja vihdoin aika valottaa hieman myös Linnateatteri-ryhmän meininkejä ja suunnitelmia. Toimeksiantonammehan on toimia sissimarkkinoijina Linnateatterin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kootun huikean ”CHOICE”-musikaalin tiimoilta. Kohderyhmänämme ovat turkulaiset nuoret.
CHOICE-musikaali juontaa juurensa Linnateatterin toteuttamaan Bass Society –hankkeeseen, jossa työpajojen avulla kerättiin yhteen joukko nuoria. Näiden nuorten ajatuksista ja kokemuksista rakentui hiphop-musikaali, joka kertoo nuoruuden valintojen vaikeudesta. Kysymys kuuluu: Kuinka valitaan se, mitä itse haluaa, eikä se mitä muut toivovat?
Mitä me sitten ollaan tehty? Ideoitu, ideoitu ja vielä kerran ideoitu. Ja katsottu Youtube-videoita mitä villeimmistä markkinointitempauksista. Samalla ollaan päästy tutustumaan Linnateatteriin tarkemmin ja vähän pyörimään kulisseissa. Kyllä ne Monkey-kokouksetkin sujuu rattoisammin, kun seurana on välillä Kari-Pekka Toivosta, Riku Niemistä ja Tom Petäjää.
Nyt alkaa kuitenkin olla myös jo toiminnan aika ja tempausaikatauluja onkin lyöty jo lukkoon. Kannattaa pysytellä kuulolla, kohta alkaa nimittäin sosiaalisessa mediassa tapahtua ja ylläreihin voi törmätä ihan kadullakin… Ja me voidaan kertoo, tästä musikaalista on tulossa ihan huippu, kannattaa tulla katsomaan!
Tykkää Choicesta Facebookissa: https://www.facebook.com/choicehiphopmusikaali?fref=ts
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti